tiistai 19. kesäkuuta 2012

Museo avoinna

Tänään tiistaina museo avautui yleisölle, kun Ville aloitti kesätyönsä museo-oppaana. Museo on auki tiiistaista lauantaihin klo 10-16, sunnuntaisin klo 12-18. Maanantaisin museo on suljettuna. Juhannuksena museo on kiinni pe-ma. Oppaat pitävät museon ovia avoinna aina 4.8. asti. Tervetuloa tutustumaan alueeseen ja esineisiin kesän aikana!

Museon ovet ovat nyt virallisesti avattu!

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tiistai 12.6.2012

Museo-oppaiden perehdytystä oli vuorossa tämän tiistain ohjelmassa museolla. Antero perehdytti tulevan kesän oppaita museon historiaan ja esineiden taustoihin. Museo auki kävijöille 19.6.-4.8.2012. Heikki ja Antero olivat jo aiemmin päivällä saaneet pikkuriihen katon ja päätylaudoituksen valmiiksi. Komea keli, mutta paljon hyttysiä!


Antero perehdyttää tulevia kesätyöntekijöitä Ainoa ja Villeä museon saloihin.

Lapikkaat

Putka tuvan nurkassa.

Keittiötarvikkeita.

Uuninpankolle on päässyt aikanaan kiipeämään tästä.


Heikki purkaa telineitä, kattotyöt ovat valmiit.

Tänään opittiin, että vaakaan tehtyä päätylaudoitusta on pääosin käytetty 1700-luvulla, tämä edustaa nuorempaa aikakautta. 
Riihestä löytyi tynnyreitä.

Humala.
(Kuva päätyi vuoden 2012 Kotiseutulehden kanneksi)

Aitan avaimet ovat jykevämpää sorttia.

Vakka vilja-aitasta.

Sepän pajasta löytyi mm alasin.

Hammaslääkärin työkalu? Ei vaan sepän pajan löydöksiä.

Sepän pajasta.




tiistai 5. kesäkuuta 2012

Tiistai 5.6.2012

Pikkuriihen remontti edistyy, kun rakennusryhmä piti taas talkoita. Paikalla olivat Antero, Eero, Heikki ja Risto. Tiina kävi ajamassa nurmikkoa ja napsimassa kuvia.

Antero ja Eero työn touhussa.

Heikki askaroi päätylaudoituksen parissa.

Nurmikko kasvaa näin alkukesästä hirmuisella vauhdilla.

Kuvaaja laskeutui ruohonjuuritasolle.

Niin nätti kukkaketo ettei raaskisi edes leikata!

Koko piha-alueen ajamiseen työnnettävällä leikkurilla saa kulumaan helposti monta tuntia.

Tänään kävelin ja ajelin 6 tuntia ja vielä jäi osa leikkaamatta.

Kahvitauolla vasemmalta: Antero, Tiina, Risto ja Eero.

Päätylaudoitusta pukkaa.

Samalla on hyvä suunnitella tulevia juttuja ja parantaa maailmaa.

Eero



Lattia pikkuriihestä vielä puuttuu.

Kauan se kesti, mutta kyllä tuli siisti!