Tämän blogin tarkoituksena on tuoda kotiseutua ja nykypäivän kotiseututyötä tutuksi kaikille. Tahdomme myös innostaa uusia ihmisiä toimintaamme mukaan ja lisätä kotiseutuhenkeä yleisesti joutsalaisten keskuudessa.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Talomuseolla tapahtuu taas!
Kesäkauden 2014 talkoot käynnistyivät tänään tiistaina 8.4.2014
tienvarsiladon purkamisella. Lato päätettiin purkaa, koska sen hirret
olivat jo päässeet lahoamaan sen verran pahoin, ettei niistä enää olisi
kannattanut kunnostaa entistä latoa. Talkoomiehet purkavat siis
talkootiistaisin vanhan ladon pois, tekevät uudet perustukset samalle
paikalle ja rakentavat kansalaisopiston perinnerakentamisen kurssilla
kesän aikana uuden ladon entisen tilalle uusista hirsistä. Kurssi alkaa
loppukeväästä ja on avoin kaikille kiinnostuneille, lisätietoja saa
myöhemmin kansalaisopistosta ja Kotiseutuyhdistyksestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)