lauantai 27. syyskuuta 2014

Konnevetiset kylässä museolla 27.9.2014

Tänään saimme vieraita Konneveden Kotiseutuyhdistyksestä vierailulle talomuseolle. Heitä vastaanottamassa olivat Terttu, Heikki, Eero, Leena ja Tiina. Noin viidentoista hengen voimin tutustuimme päärakennukseen ja alueeseen sekä yhdistyksen toimintaan. Vieraat jatkoivat reilun tunnin vierailun jälkeen tutustumisretkeään vielä Leivonmäelle Simolaan ja Toivakan kirkkoon.

Tuli liedessä oli toivottamassa vieraat Konnevedeltä tervetulleeksi Joutsan talomuseolle.

Pj Terttu lausui tervetulosanat auringon lämmittämällä pihalla.

Vieraita oli lähtenyt matkaan kymmenkunta.

Omaa väkeä oli paikalla viisi.

Tervetulomaljana vieraat saivat perinnejuomamaistiaiset.





Putkat ovat erikoisuus moneen muuhun museoon verrattuna myös vieraiden mielestä.

Päärakennuksen lisäksi tutustuttiin museoalueen muihinkin rakennuksiin.
Hevoskierto kiinnosti vieraita erityisesti.


torstai 11. syyskuuta 2014

Keittiön siivousta 11.9.2014

Heikki ja hameväki keittiöpuuhissa. Siivottiin ja raivattiin keittiöön kertynyttä tavaraa pois.

Pääsin näyttämään kaapin paikan.





Sirkka, Terttu ja Mervi tekivät kaikki likaisimmat työt.

Siihen se kaappi päätyi, viereiselle seinälle.


perjantai 5. syyskuuta 2014

Mielensäpahoittaja museolla 5.9.2014

Joutsan Kino järjesti museon rinnelavalla "Mielensäpahoittaja" -elokuvan ensi-illan ulkoilmanäytöksenä. Kotiseutuyhdistys piti museon ovia avoinna ja järjesti paikalle puffetin. Yleisöäkin kertyi mukavasti paikalle. Rinnelavalle mahtui mainiosti yli 150 hengen yleisö ja elokuva sopi museomiljöössä näytettäväksi tosi hyvin.

Ulkoilmaelokuvanäytöstä ennen oli museolla avoimet ovet.

Tuvassa kävi useampi kymmenen henkeä tutustumassa vanhan ajan esineisiin.

Kotiseutuyhdistys järjesti paikalle puffetin.

Väkeä kertyi paikalle loppujen lopuksi yli 150 henkeä.

Ensi-iltanäytös aloitettiin pimeän laskettua noin klo 20.30.



Onneksi keli oli hyvä ja ilma jopa suhteellisen lämmin.

Oli hyvä elokuva ja erilainen elokuvaelämys.