torstai 11. syyskuuta 2014

Keittiön siivousta 11.9.2014

Heikki ja hameväki keittiöpuuhissa. Siivottiin ja raivattiin keittiöön kertynyttä tavaraa pois.

Pääsin näyttämään kaapin paikan.





Sirkka, Terttu ja Mervi tekivät kaikki likaisimmat työt.

Siihen se kaappi päätyi, viereiselle seinälle.


perjantai 5. syyskuuta 2014

Mielensäpahoittaja museolla 5.9.2014

Joutsan Kino järjesti museon rinnelavalla "Mielensäpahoittaja" -elokuvan ensi-illan ulkoilmanäytöksenä. Kotiseutuyhdistys piti museon ovia avoinna ja järjesti paikalle puffetin. Yleisöäkin kertyi mukavasti paikalle. Rinnelavalle mahtui mainiosti yli 150 hengen yleisö ja elokuva sopi museomiljöössä näytettäväksi tosi hyvin.

Ulkoilmaelokuvanäytöstä ennen oli museolla avoimet ovet.

Tuvassa kävi useampi kymmenen henkeä tutustumassa vanhan ajan esineisiin.

Kotiseutuyhdistys järjesti paikalle puffetin.

Väkeä kertyi paikalle loppujen lopuksi yli 150 henkeä.

Ensi-iltanäytös aloitettiin pimeän laskettua noin klo 20.30.



Onneksi keli oli hyvä ja ilma jopa suhteellisen lämmin.

Oli hyvä elokuva ja erilainen elokuvaelämys.


torstai 15. toukokuuta 2014

Kesäoppaita museolle

Tulevana kesänä museo on auki 17.6.-3.8.2014. Tämän mahdollistavat neljä kesätyöntekijää, jotka yhdistys palkkaa kunkin kahden viikon ajaksi hoitamaan opastusta ja museoympäristön kunnossapitoa.

Taru, Meri ja Paula puheenjohtaja Terttu Hentisen kanssa tutustumassa tyttöjen  tulevaan työmaahan.

Rinnelavan ongelmakohtia kartoittamassa.

Näin se lato valmistuu kansalaisopiston perinnerakentamisen kurssin myötä.




maanantai 5. toukokuuta 2014

Siivoustalkoissa ennätysmäärä talkoolaisia!


Tänään pidettiin museolla risu- ja siivoustalkoot reilun parinkymmenen hengen voimin. Kevättalvesta kaadetuista puista oli jäänyt jälkeen melkoinen risukko, joka piti siivota pois ennen ruohon kasvamista. Yhdistyksen jäsenten lisäksi mukaan saatiin urakoimaan TatuFanit Joutsa -teatteriryhmä. Teatteriporukka aloitti harjoituksilla rinnelavalla ja siirtyi sulavasti mukaan talkooporukkaan, jotta rinnelava saatiin taas esityskuntoon kesäksi. 

Kesällä museolla esiintyy kaksikin eri teatteriryhmää: Joutopäiväsunnuntaina rinnelavalla nähdään Joutsan Nuorisoseuran talkooteatterin ensi-iltaesitys ja seuraavana sunnuntaina 13.7 klo 14 teatteriryhmä TatuFanit Joutsa esittää musiikkinäytelmän "Tuohinen sormus". 

SUURET KIITOKSET KAIKILLE TALKOOLAISILLE!!!!



















tiistai 8. huhtikuuta 2014

Talomuseolla tapahtuu taas!

Kesäkauden 2014 talkoot käynnistyivät tänään tiistaina 8.4.2014 tienvarsiladon purkamisella. Lato päätettiin purkaa, koska sen hirret olivat jo päässeet lahoamaan sen verran pahoin, ettei niistä enää olisi kannattanut kunnostaa entistä latoa. Talkoomiehet purkavat siis talkootiistaisin vanhan ladon pois, tekevät uudet perustukset samalle paikalle ja rakentavat kansalaisopiston perinnerakentamisen kurssilla kesän aikana uuden ladon entisen tilalle uusista hirsistä. Kurssi alkaa loppukeväästä ja on avoin kaikille kiinnostuneille, lisätietoja saa myöhemmin kansalaisopistosta ja Kotiseutuyhdistyksestä.