tiistai 21. toukokuuta 2013

Juhlavalmisteluja 21.5.2013


Tänään talomuseolla oli taas vipinää: LAPE -miehet ovat ahkeroineet valmiiksi tallin metsän puoleisen lappeen ja valmistelivat pihan puoleisen lappeen kattamista päreillä. Puheenjohtaja ja sihteeri pohtivat sunnuntaina tulossa olevan jäsenille ja sponsoreille tarkoitetun kevätjuhlan valmisteluja. Rakennusryhmän tehtävälistalle kuului mm penkkien kantaminen ulos juhlaa odottamaan. Myös nurmikko piti leikata ensimmäisen kerran, ettei sunnuntaina vieraiden tarvitse kahlata polvenkorkuisessa heinikossa. Nyt onkin sitten sihteerillä viiden tunnin nurmikon ajon jälkeen nahka melko pahasti kärvähtänyt.

Eilen maanantaina oli alakoulun 4A luokka käynyt museovierailulla, mutta siitä ei tullut kuvia muistoksi, kun en itse päässyt paikalle.
Sihteeri Tiina

Aitan rapuilla oli lämmintä ja hyvä tehdä suunnitelmia sunnuntaisen kevätjuhlan varalle. Vasemmalla yhdistyksen  sihteeri ja bloggaaja Tiina Seppälä ja oikealla puheenjohtaja Terttu Hentinen.

Risto, Antero, Eero ja Heikki kantoivat penkit tuulettumaan.
Penkinjalat.

LAPE porukka.
Heikki testaa Taavettia. Hyvin kulkee. Vaatii hieman pesua.

Museon edustalla olevat katajat ovat pahasti kuivahtaneet.

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.  Talomuseon pihakuusen kävyt ovat ihan pörhöllään.

Siisti tuli, mutta nyt nahkaa kiristää.

Tuomi on jo kukassa museon pihapiirissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti