maanantai 13. toukokuuta 2013

12,5 henkeä tänään 13.5.2013 siivoustalkoissa


12 kokonaista ja yksi puolikas talkoohenki saapui tänään klo 17 museolle siivoustalkoisiin. Jokakeväiseen tapaan päärakennuksen tekstiilit tuuletettiin ja pölyjä pyyhittiin esineistä ja lattioilta. Ulkosalla haravoitiin ja tasoiteltiin myyrän kasaamia kekoja. Nurmikkoa ei sentään vielä päästy leikkaamaan.

Samalla kokoontumisella pidettiin johtokunnan kokousta, jossa päätettiin museon aukioloajat tulevalle kesälle. Museo on siis avoinna 18.6.-11.8.2013 ti-la klo 10-16 ja su 12-18. Maanantaisin museo on suljettu. Päätimme palkata neljä paikallista nuorta kesätöihin museolle oppaiksi ja ympäristönkunnostustöihin. Kaksi tulevista työntekijöistä oli iloksemme saapunut mukaan talkoisiin. Pisteet heille aktiivisuudesta!

Suunnittelimme myös jäsenistölle ja tukijoille tarkoitettua kevätjuhlaa, joka on tulossa toukokuun lopulla. Tarjoamme jäseneksi liittyneille "keittoa, kahvia ja kansantanhuja" eli pientä kotiseutuhenkistä ohjelmaa purtavan kera. Kannattaa siis liittyä jäseneksi, että pääsee mukaan!

Paikallislehden päätoimittajakin kävi paikanpäällä :)
Sihteeri-Tiina

Puolikas talkoohenki vääntää nimeään vieraskirjaan.

Leena verhojen tomutuksessa.

Risto ja Eero haravan varressa.

Markku kärrää roskat johonkin...tuskin kuitenkaan naapurin puolelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti