Tänään museolla riitti tohinaa, kun varmana kevään merkkinä siivoustalkoissa pyöri kymmenen Kotiseutuyhdistyksen aktiivia. Päärakennusta pöllytettiin talven ja oravan asustelun jäljiltä, nurmikkoa leikattiin ja paloämpäreitä täytettiin. Keski-Suomen Museolta lahjoituksena saatu lasivitriini pääsi ehjänä Jyväskylästä perille museolle ja säilöttiin väliaikaisesti päärakennuksen eteiseen odottamaan lopullista näyttelypaikkaansa. Uusi infotaulukin on löytänyt viimein paikkansa parkkipaikan reunasta.
Lisätohinaa museoalueelle toivat Terhokerhon väki, joka oli paikalla kuuden aikuisen ja viiden lapsen voimin leikkimässä perinneleikkejä museomiljöössä. Myös eri museoesineiden käyttötarkoituksia arvuuteltiin. Terhokerho oli ensimmäistä kertaa museoalueella. Se on MLL:n ja SPR:n yhteistyönä järjestämää toimintaa, joka on tarkoitettu eri ikäpolvien yhdessäoloon eli sekä lapsille että aikuisille tai mummoille ja papoille.
Tunnelmaa loi taustalla rinnelavalla näytelmäharjoituksia pitänyt TatuFanien näytelmäporukka.
Kesäkuun ensimmäistä viikonloppua odotellessa…tervetuola kaikki kansa la 6.6.2015 juhlimaan 50-vuotiasta Kotiseutuyhdistystämme klo 13 museolle. Tulostaan olisi hyvä ilmoittaa Leena Riitaojalle tarjoilun mitoittamiseksi: muikkuparta@co.inet.fi tai p. 040 524 5786
Tämän blogin tarkoituksena on tuoda kotiseutua ja nykypäivän kotiseututyötä tutuksi kaikille. Tahdomme myös innostaa uusia ihmisiä toimintaamme mukaan ja lisätä kotiseutuhenkeä yleisesti joutsalaisten keskuudessa.
torstai 21. toukokuuta 2015
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Historiapiiri kokoontuu
Pikku ukotkin viihtyivät vanhassa Ylätalon tuvassa herkkujen ääressä. |
Isompia piiriläisiä pöydän antimien ääressä. |
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Historian havinaa Honkaharjulla
Johtokunta pääsi tänään kokoustamaan upeassa historiallisessa miljöössä, kun Ruohtulat olivat kutsuneet meidät pitämään kokousta kotiinsa Honkaharjulle. Honkaharju katselee Jousitien raitin menoa omasta rauhastaan mäen päältä vastapäätä Nuorisoseurantaloa.
Tapio ja Rauni Ruohtula, taustalla seinällä Honkaharjun piirrustukset vuodelta 1919. |
Johtokuntaa vasemmalta pöydän ympäri: Terttu Hentinen, Leena Riitaoja, Antero Kuitunen, Esko Manninen, Kristina Kuitunen (kunniajäsen), Markku Mäkinen ja Tiina Seppälä. |
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Yhdistyksen vuosikokouksessa ennätysmäärä jäseniä!
Perjantaina 27.3.2015 pidimme Joutsan Kotiseutuyhdistyksen vuosikokousta Seppälän Lounasravintolassa ennätysmäisen suuren osallistujajoukon kanssa. Viime vuosina jäsenet ovat vähän laiskanpuoleisesti jaksaneet tulla kokouksiin mukaan, mutta nyt oli aktiivisia mukavasti liikkeellä. Elämme tänä vuonna yhdistyksen 50-vuotis juhlavuotta ja paljon on toimintaa vuoden varrelle suunnitteilla. Tule mukaan toimintaan ja tekemään kotiseututyöstä kotiseutusi näköistä! Emme aina tiedä tulla toiminnasta kiinnostuneita hihasta nykimään, joten ole rohkeasti itse aktiivinen. Juuri sinua yhteinen kotiseututoiminta tarvitsee!
![]() |
Kuva: Esko Manninen |
lauantai 14. maaliskuuta 2015
Johtokunta koolla Ylätalon tuvassa
Kuva: Tiina Seppälä. |
Kuva: Esko Manninen. |
Kuva: Esko Manninen. |
Lämmin kiitos vielä talon isäntäväelle, että saimme kokoontua tässä ihanassa vanhassa ja historiaa huokuvassa miljöössä!
Kuva: Tiina Seppälä. |
Ylätalon tuvasta on kuva myös vuoden 2014 Kotiseutulehdessä. |
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Tasalassa tapahtuu!
Maanantaina 9.3.2015 saimme Keski-Suomen Museolta Marja-Liisa Rajaniemen vieraaksemme ja opastamaan meitä museotekstiilien ja kirjojen sekä sota-ajan karttojen puhdistuksessa ja pakkaamisessa.
Saimme neljän hengen voimin paljon aikaan päivän aikana ja tästä on taas hyvä jatkaa seuraavaan vaiheeseen ja uusien esineiden pariin. Muun muassa sota-ajan karttojen säilyttämiseen tarvittava pakkausmateriaali on vielä hankittava.
Mutta se edullinen, kuiva ja tasalämmin säilytystila ensi talvelle on vielä hakusassa. Tarjouksia eri säilytystilavaihtoehdoista otetaan ilolla vastaan!
Saimme neljän hengen voimin paljon aikaan päivän aikana ja tästä on taas hyvä jatkaa seuraavaan vaiheeseen ja uusien esineiden pariin. Muun muassa sota-ajan karttojen säilyttämiseen tarvittava pakkausmateriaali on vielä hankittava.
Mutta se edullinen, kuiva ja tasalämmin säilytystila ensi talvelle on vielä hakusassa. Tarjouksia eri säilytystilavaihtoehdoista otetaan ilolla vastaan!
![]() |
Mervi putsaa asevöitä pehmeällä harjalla. |
Heikillä käytössä rouheammat menetelmät radion imuroinnissa. |
Syväriin pudonnut radio ei kyllä enää muutenkaan toiminut. |
Takit ripustettiin pehmustetuille henkareille, puuvillakankaisiin pukupusseihin. |
![]() |
Pukupussit ovat itse ommellut, käsityön opettaja Tuula Kuituselta noin vuosina 1985-1989 saatujen oppien mukaan. |
Osa tekstiileistä pakattiin puuvillakankaan väliin hapottomasta pahvista valmistettuun pahvilaatikkoon. |
Muovipussissa oleva Iivari Kaurasen jääkäriasu odottaa Jyväskylässä konservointikeskuksella tehtävää konservointia. |
Hapottomat pahvilaatikot mittojen mukaan tilasimme Sovatek-säätiöltä Jyväskylästä. |
Lopputulos mahtuu melko pieneen tilaan verrattuna siihen, mistä lähdettiin liikkeelle. |
tiistai 18. marraskuuta 2014
Uunituore Kotiseutulehti on ilmestynyt!
Joutsan Kotiseutulehti 2014 on nyt ilmestynyt ja on myynnissä ainakin jo seuraavissa paikallisissa yrityksissä:
Kirjakauppa, Joutsan Seutu, Hypoteekki, Huttula, K-market, S-market, ABC liikenneasema
Myös puheenjohtajilta (Terttu Hentinen p. 040 523 3121 ja Heikki Partanen p. 040 778 9539) ja sihteeriltä (Tiina Seppälä p. 040 755 5115 tai tiina.seppala1@gmail.com) lehteä voi tiedustella.
Lehti on jokaisen kotiseutuaan kunnioittavan ihmisen tuhti lukupaketti ja mukava joulumuistaminen myös kotiseudulta pois muuttaneille sukulaisille. Ostamalla lehden tuet arvokasta vapaaehtoisvoimin tehtävää kotiseutuytyötä, kiitos tuestasi!
Kirjakauppa, Joutsan Seutu, Hypoteekki, Huttula, K-market, S-market, ABC liikenneasema
Myös puheenjohtajilta (Terttu Hentinen p. 040 523 3121 ja Heikki Partanen p. 040 778 9539) ja sihteeriltä (Tiina Seppälä p. 040 755 5115 tai tiina.seppala1@gmail.com) lehteä voi tiedustella.
Lehti on jokaisen kotiseutuaan kunnioittavan ihmisen tuhti lukupaketti ja mukava joulumuistaminen myös kotiseudulta pois muuttaneille sukulaisille. Ostamalla lehden tuet arvokasta vapaaehtoisvoimin tehtävää kotiseutuytyötä, kiitos tuestasi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)